sunnuntai 25. tammikuuta 2015

alennusmyynnistä asusteita

Alennukset ovat nyt vaatekaupoissa parhaimmillaan. Kalliimpia vaatteita saa nyt hankittua puoleen hintaan, jos vain kokoja vielä löytyy. Onneksi voi aina ostaa asusteita. Samasta asusta saa tehtyä monenlaisia tyylejä asusteita vaihtamalla. Jos omat ideat loppuvat voi ideoita ottaa muotilehdistä.

 
 
Asusteita löytyy nyt viime vuoden mallistosta myös ensi kevääksi ja kesäksi ja valinnoissa kannattaa olla avoin kokeiluille. 9- vuotiaalla tyttärelläni on ihmeellinen kyky käyttää asusteita. Isosiskon vanhoista "väärän tyylisistä" vaatteista hän loihtii rennolla kädellä hienoja asuja. Leikkimielellä ja rennolla kokeilulla voi muutaman euron vyöllä tai korulla saada vanhastakin vaatteesta  esimerkiksi aivan uudentyylisen paidan. Muista myös katsastaa jakku- ja takkirivit. Erikoisella jakulla tai takilla tekee asuille ihmeitä.
 
 
 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jouluiset kukka-asetelmat kannattaa tehdä itse


Kukkakaupoissa ja marketeissa on nyt tarjolla paljon jouluisia kukkaistutuksia. Hinnat ovat vain niin kalliita, että kannattaa miettiä myös itse tekemistä. Itse tekemällä saa ihan hienoja istutuksia melko pienellä vaivalla. Säästelen ruukkujen seassa kaikenlaiset ruukut ja myös saaduista istutuksista koristeita menneiltä jouluilta. Myös koreja voi käyttää jouluistutuksiin, jos viitsii ensin virittää sen sisälle kunnon muovin. Ostin myös joskus koristeeksi sopivaa heinää, jota voi tökätä lopuksi juurelle jouluisuutta tuomaan. Pieni pussillinen sitä kestää yllättävän kauan. Nyt on juuri hyvä aika ostaa irtonaisia hyasintteja, joulutähtiä, mehikasveja ja amarylliksiä. Jouluruusut ovat vähän kalliimpia ja ainakin minusta vaativampia. Tulppaaneita voi myös ostaa sipuleineen ja vanha perinteinen sipulikasvi tasetti on myös ihana joulukukka.
Joulukukat eivät kestä hyvänä kauan, jos niitä ei hoida hyvin. Asetelmien ongelmia ovat siksi myös kukkien erilaiset hoitosuositukset. Siksi kannattaakin harkita onko järkeä sijoittaa asetelmiin paljon rahaa. Pienet irtokukat ovat niin halpoja, että ei haittaa vaikka kukat kestäisivätkin vain juuri joulun yli.Ylellä oli hyvä yhteenveto joulukukista:

Joulutähti on kotoisin Meksikosta. Se pitää tasaisesta lämmöstä eli kasvi kannattaa suojata kunnolla jo matkalle kaupasta kotiin, ettei se palellu.
Kastelun tulee olla tasaista. Vesi ei saa jäädä makaamaan juurille, vaan ruukun pohjassa on oltava reikä.Joulutähti kannattaa sijoittaa mahdollisimman valoisaan paikkaan.Kasvi voi reagoida vaihteleviin olosuhteisiin tiputtamalla lehtiä.

Amaryllis on kotoisin Etelä-Afrikasta ja pitää viileämmästä kuin joulutähti.
Kastelun kanssa kannattaa olla varovainen: kastelemalla kasvattaa usein vain pidemmän kukkavarren.
Amaryllis on näyttävä sekä ruukussa että leikkokukkana.
Kukinta-aika voi pidentyä, jos kasvi saa välillä olla hetkisen viileämmässä.

Hyasintti pitää viileästä.
Tavallinen huonelämpötila voi olla hyasintille liikaa ja etenkin pakkasilla kovin kuivaksi muuttuva kotien huonelämpötila voi tehdä tepposet hyasintille.
Hyasintille oiva paikka on ikkunalla ikkunalasien välissä. Se pärjää siellä hyvin ilman kastelua ja siellä se saa sopivasti kylmää ja lämpimämpää ilmaa.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

joulukoristeita

virkkaamalla saa joulukuusenkoristeita ja korttikoristeita
 
Lapset ovat todella taitavia tekemään joulukoristeita. Omat tyttäreni katsovat ohjeita You Tubesta ja askartelukirjoista ja virkkausohjeita kirjaston virkkauskirjoista.
 

 
Hakusanalla jouluisia askarteluohjeita löytyy hienoja ja monimutkaisiakin ohjeita joiden  materiaalit kuitenkin löytyvät joka kodista eivätkä maksa paljon.


tähti tavallisesta paperista syntyi 3 luokkalaisen tekemänä helposti

paperinen lyhty jonne voi laittaa led lampun sisälle


joulukuusenkoristeita paperista ja loulupaperista

 Kutosluokkalaisemme teki lahjaksi näin hienon taulun itse virkkaamistaan koristeista

Joulukukat ovat nekin koristeita. Minulla on lapsesta asti ollut tapana hankkia amaryllis eli ritarinkukka. Lapsena värivaihtoehtona ei tainnut olla muita kuin punainen, koska aina minulla oli punainen iso amaryllis. Silloin ostin sipulin itse siemenkaupasta ja jännitin kasvua ihan alusta asti. Nykyään amarylliksiä saa jo melko halvalla valmiiksi istutettunakin, joten ostan usein jo hiukan vartta kasvattaneen kukan. Myös värivalikoimaa on paljon. Usein päädyn silti punaiseen, vaikka hennon vaaleanpunaisenvalkoinen ja valkoinenkin ovat kauniita.


Amarylliksiä lisätään nyt paljon myös kimppuihin. Sain syntymäpäivälahjaksi näin ihanan kimpun!


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

kaappien aarteita

Miten säästää rahaa ja luontoa joulun tavaramerien keskellä?
Ensimmäiseksi kannattaa ainakin tutkia omat kaapit huolella. Meille oli ainakin kertynyt niin paljon kynttilöitä ja tuikkuja, että kun aloin niitä taas loppusyksyn pimeydessä poltella, ovat ne riittäneet hyvin tänne asti ja riittävät ehkä jouluun asti. Ja kun on päättänyt polttaa ensin sen viimeisenkin tuikun ei tarvitse kaupassa haikailla toinen toistaan hienompien kynttilöiden perään. Niitähän voi sitten ostaa alennusmyynnistä ja poltella lopputalven.

Omasta mielestä tylsät joulukoristeetkin voi joko myydä kirpputorilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Annoin Hope yhdistykselle kaikenlaista josta voisi olla jouluna iloa niille, joilla ei oikeasti ole juuri mitään: joululiinoja, pyyhkeitä, laudeliinoja ja muuta saunomistavaraa, kynttilä, uusia ja vanhoja leluja ym.

Koristeista voi myös tuunata uusia koristeita tai purkaa ne osiin ja käyttää niitä paketoinnin koristeina.

Paperisten lautasliinojen käyttö ei ole joulunakaan pakollista kun hankkii kankaiset joululiinat, jotka kestävät vuosia. Kätevät ompelevat niitä itsekin. Sitä paitsi kiireisenä joulunaikana ne lautasliinat unohtuvat helposti sinne kauppaan. Paperia tuhlataan jouluna muutenkin riittävästi joten kannattaa miettiä mitä haluaa.
Lahjatkin voi kääriä kankaaseen tai voimapaperiin ja käyttää sitten ne tylsät joulukoristeet tai rispaantuneet kuusen nauhat koristeina.

Joulukuuseen voi tehdä helposti koristeet itse. Ainakin aidossa joulukuusessa kaikki näyttää hyvältä. Piparit, virkatut koristeet, pussukat, kirjekuoret, paperiaskartelut, olkikoristeet ja huopapallot ovat hienoja.
Jos taas kuusi on muovia voi sen ostaa vaikka valmiiksi valoilla ja valkoisella kimalteella kuorrutettuna. Olen pohtinut kumpi olisi ekologisempaa ostaa muovikuusi, joka on tehty Kiinassa muovista ja kuljetettu tänne asti, vai ostaa joka vuosi metsästä kaadettu tai istutettu kuusi. Varastotilan vähyyden vuoksi ja koska kuusi tuoksuu ihanalta (paitsi yksi kasvatettu harmahtava kuusilajike haisi lähes pissalle) olemme päätyneet aina aitoon joulukuuseen. Ja kun se on meille yksi tärkeimmistä joulukoristeista emme halua ilmankaan olla..ainakaan vielä.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

joululahjat parissa tunnissa

Miten selvitä joululahjaostostoksista mahdollisimman stressittömästi ja halvalla?
Ei ihan mahdoton yhtälö, jos suunnitelma on hyvä. Nyt on se aika kaupoissa, jolloin kaupan ala tekee kaikkensa taistellakseen valtavasta rahamäärästä, joka joulun viettoon kulutetaan. Kannattaa siis olla tarkkana ettei huomaa ostaneensa jotain vain ihanan joulutunnelman siivittämänä. Joulumusiikin soidessa ja joulukoristeiden kimalluksessa kaikki suihkusaippuapurkitkin näyttävät hyvältä lahjaidealta tai sitten saat kuumassa talvitakissa ja stressireaktiossasi tuhlattua liikaa rahaa tai vielä pahempaa: tulet kotiin kauppakassi tyhjänä ja olet taas aloituspisteessä.


Aloitin jouluostokset kirjoittamalla ensin paperille kaikki lahjansaajat ja sitten aloin miettiä mitä aikoisin heille hankkia. Pyysin lapsilta lahjatoivelistat (ennen kuin he ovat nähneet kaikki uusimmat mainokset) jotka he miettisivät omassa huoneessaan josko sieltä vielä jotain puuttuisi (ei voi puuttua!!).
Toinen lapsista sitten toivoikin vain villasukkia (vain mummolta, joka osaa tehdä "oikeanlaiset mukavantuntuiset kantapäät") ja vuorellisia lapasia ja lisäsi sitten vielä leuanvetotangon kun ihmettelin lahjatoiveita. Toinen oli tehnyt vähän pidemmän listan: suklaata, huulirasvaa, liikkuvan eläimen, bingopelin, kakkutikkarimuotteja ja "kaikki siistit jutut". Mies ei tietenkään keksinyt yhtään toivetta. Tästä siis voi kai päätellä, että toiveet eivät taida kellään olla hirvittävän korkealla, joten paineita on ihan turha ottaa.

-Aloitin ostokset netistä. Parissa tunnissa tein kirjatilauksen sukulaislapsille, jonka jälkeen sain paketillisen joululahjoja lähimpään Siwaan.
Netistä voit löytää lähes mitä tahansa ja usein hyvällä hinnalla. Aikaa ei myöskään tarvitse kuluttaa kaupoissa juosten, jolloin heräteostoksetkin saattavat jäädä ostamatta.
Kaupoissa on myös riski ostaa jotain "lahjaksi tarkoitettua", joka on paketoitu ja samalla nostettu tuotteen hintaa. Voisiko lahja olla antiikkia tai retroa?  Nettihuutokaupoista (Ebay, Huutonet) voi löytyä jotain mitä muualta ei saa.

- Alekuponkeja kannattaa nyt hyödyntää ajatuksella. Esim. Citymarketissa oli lelut 30% ja lastenvaatteet 50%. Kodin Ykkösessä taas 40% monesta eri tuoteryhmästä.

-Älä katsele mainoksia. Ammattilaiset osaavat kyllä hommansa ja jokainen tavara saadaan näyttämään hohdokkaalta.

-Käy joulumyyjäisissä. Löysin myyjäisistä jo kirjojen kavereiksi pipoa, tumppua ja pari koristetta.

-Pyydä kaupoissa lahjat paketoituina tai lahjapaperia mukaan kotiin tai osta paperirullia säästeliäästi.
Postissa lähetetyt paketit ovat 24.11- 8.12 välillä lähetettynä alehinnalla (5€)



















-Tee itse tai pyydä taidollisempaa perheenjäsentäsi tekemään: käsityöt, taide, puutyöt ja askartelut. Meidän lahjapaketteihin paketoidaan musiikkiluokan itse säveltämää, sanoittamaa ja soittamaa CD levyä.

-Anna lahjaksi teetä, kahvia, saippuapaloja ja erikoissuklaata niille joiden toiveista et tiedä, mutta haluat muistaa heitä jotenkin ja melko pienellä sijoituksella
 (lasten opettajat, päiväkodin henkilökunta, työkaverit tai naapurit)

English Tea Shopin tee on hyvää ja pussit kivan näköisiä. Se on myös luomua
 
 
 






















-Lahjaksi voi antaa myös lahjakortteja tai tehdä "palveluskuponkeja", joissa lupaat tehdä sitä ja tätä. Antaminen ei tarkoita rahankäyttöä.
 
-Jos ostat vesivärejä tai värikyniä lapsille lahjaksi anna mahdollisimman laadukkaita värejä ja pensseleitä. Niistä on enemmän hyötyä pienelle tai isolle piirtäjälle. Esimerkiksi huonolaatuisissa vahaliiduissa ei ole tarpeeksi väriainetta, mutta sotkua niillä saa kyllä aikaiseksi. 

ILOITSE ANTAMISESTA! Joulun tarkoitus ei ole saamisessa ja kuluttamisessa. Anna myös vähempiosaisille.




maanantai 17. marraskuuta 2014

Skonsseja ja teetä ja kynttilänvalossa

Tekisikö mieli uunituoreita sämpylöitä, mutta aikaa ei paljon ole eikä voimia pitkään ja sotkuiseen leipomisurakkaan. Kokeile helppoja skonsseja! Näitä skonsseja ei tarvitse kohotella ja uunista ne tulevat jo 10-15 minuutissa.

Skonssit ovat skotlantilaisperäisiä välipalaleipiä. Niillä tarkoitetaan vehnä-, ohra- tai kaurapohjaisia pieniä leipiä, joissa on käytetty leivinjauhetta kohottavana ainesosana.
Brittiläiset skonssit voivat olla joko makeita tai suolaisia, kun taas niiden yhdysvaltalaiset vastineet ovat suurempia ja kuivempia, ja makeita. Britit laittavat skonssiensa väliin hilloa ja juovat niiden kanssa teetä.
Näitä on ihanaa nauttia iltapalaksi iltateen kanssa.
12- vuotiaan tyttäreni itsetekemiä skonsseja juustoraasteella
SKONSSIT

4 dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1tl sokeria
2 tl leivinjauhetta
50g huoneenlämpöistä voita
2 dl kuohukermaa tai maitoa
(1 dl juustoraastetta)

-Kuumenna uuni 200 asteiseksi
-Nypi kuivat aineet ja rasva murumaiseksi seokseksi
-Lisää kerma (tai maito) ja juustoraaste ja sekoita tasaiseksi
-Taputtele tai kauli taikina parin sentin paksuiseksi levyksi ja ota muotilla tai lasilla pyöreitä kiekkoja
-Paista 10-15 minuuttia uunin keskiosassa

Tarjoa lämpimänä!

tiistai 11. marraskuuta 2014

turvallisemmat välineet ruoanlaittoon

Minkälaisia välineitä kannattaisi käyttää keittiössä? Onko ruokaan kosketuksissa olevissa astioissa ja välineissä haitallisia kemikaaleja. Päätin ottaa selvää.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilta löytyy paljon tietoa muovien sisältämistä kemikaaleista. Kokosin tähän listan keittiössä tarvittavaa tietoa.

Kumpi on käyttökelpoisempi ruoanlaitossa, puinen vai muovinen leikkuulauta?

 – Ruoanlaitossa on hyvä käyttää helposti puhtaana pidettäviä muovisia leikkuulautoja siten, että kullekin elintarvikeryhmälle on oma leikkuualustansa. Muovilaudat on kätevä pestä puhtaiksi tiskikoneessa, missä lämpötila tehostaa puhdistumista.  Puinen leikkuulauta soveltuu parhaiten kuiville elintarvikkeille kuten esim. leivälle ja muille leipomotuotteille. Yleensä  puumateriaali on niin huokoista, että se voi imeä itseensä likaa, vettä ja pesuaineita sekä jäädä pitkäksi aikaa kosteaksi.  


Muovisista lastoista ja kauhoista ei löytynyt mitään tietoa. En kyllä kuumentaisi niitä mitenkään. Meillä on tuo yksi musta muovinen lasta, jonka mieheni on vaatinut lätynpaistossa tarvitsevansa. Yllä oleva hyvin ohut puinen lasta on kuitenkin minun mielestäni parempi kääntelyyn. Puusta sanottiin seuraavaa:

Onko puisille astioille ja aterimille jotain erityisvaatimuksia?
– Puisille kontaktimateriaaleille ei ole erityisvaatimuksia, mutta niitäkin koskee em. kehysasetus eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EY N:o 1935/2004.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tarvikkeen valmistajan on itse arvioitava tuotteen turvallisuus. Turvallisuus perustuu käytetyn puumaterin (puhdas puu) sekä käsittelyjen ja pinnoitteiden (turvallisuus tunnettava) ominaisuuksiin.

Voiko alumiinifoliosta irrota ruokaan alumiinia?
– Vain silloin, jos alumiinifoliota käytetään metalliastiassa olevan ruoan suojaamiseen. Tällöin folion ja astian välille syntyy sähköpari, jonka seurauksena alumiini liukenee korroosion takia ruokaan ja folioon tulee reikiä.
Sen sijaan esimerkiksi eväsleipien kääriminen folioon tai keraamisen astian suojaaminen foliolla ei synnytä sähköparia.
Alumiinifoliopakkauksissa on hyvät käyttöohjeet, jotka on syytä lukea ennen folion käyttöä.

Irtoaako tavallisista paistinpannuista haitallisia aineita?

Se on mahdollista, jos kuumennat pannua liian kuumaksi. Pinnoitettuja pannuja kutsutaan usein teflonpannuiksi, mutta Teflon on vain yksi tuotemerkki polytetrafluorietyleeni-kovamuoville (PTFE). PTFE-pinnoitteita käytetään monen muunkin merkin pannussa. Yhteistä näille pannuille on, että ohjeiden mukaisessa käytössä haitallisia aineita ei irtoa.

Pannu on kuitenkin melko helppo lämmittää liian kuumaksi. Norjalaistutkimuksen mukaan pinnoite alkaa sulaa 292 asteessa. Työtehoseuran testissä täydellä teholla ollut tyhjä pannu saattoi kymmenessä minuutissa saavuttaa 400–550 asteen lämpötilan.
Paistinpannuvalmistaja Tefal sanoo pinnoitteensa pysyvän vahingoittumattomana myös ylikuumennettuna. Muissa Pohjoismaissa Tefal varoittaa silti ylikuumentamasta pannua, sillä siitä nouseva savu voi olla haitallista lemmikeille. Myöskään Teflon ei suosittele ruokien paahtamista yli 260 asteessa.

Muovituotteet joita ei saa käyttää rasvaisten elintarvikkeiden kanssa

– Sellaisia kertakäyttöisiä PVC-muovituotteita (”vinyylimuovit”), jotka sisältävät tiettyjä ftalaatteja (bentsyylibutyyliftalaatti eli BBP, di-isonyyliftalaatti eli DINP ja di-isodekyyliftalaatti eli DIDP) ei saa käyttää käsiteltäessä rasvaisia elintarvikkeita. Esimerkiksi tavanomaiset vinyylikäsineet eivät siten sovi yleiskäsineiksi elintarviketyössä.
Jos kertakäyttöinen muovituote sisältää näitä ftalaatteja, tuotteen mukana on oltava käyttöohje ”Ei sovellu kosketukseen rasvaisten elintarvikkeiden kanssa” tai muu vastaava informaatio.


Mitä bisfenoli A on?

Bisfenoli A (BPA) on kemikaali, jota käytetään polykarbonaatti-muovin valmistuksessa. Tästä jäykästä ja kirkkaasta muovista valmistetaan esimerkiksi tuttipulloja, mukeja ja lautasia. Siitä valmistetaan myös epoksihartseja, joita käytetään tölkkien ja säiliöiden pinnoittamiseen. Polykarbonaattia käytetään myös paljon muiden tuotteiden , esim. CD- ja DVD-levyjen, maalien ja lakkojen valmistuksessa.

Miksi BPA:sta ollaan huolissaan?
BPA on yksi niistä aineista, jotka mahdollisesti reagoivat elimistössä hormonin tavoin (nk. hormonihäirikkö). Tiedetään, että BPA voi matkia estrogeenia (naishormonia). Vaikutuksista hedelmällisyyteen, lisääntymiseen, oppimiseen ja hormonijärjestelmään on käyty paljon tieteellistä keskustelua.

Keitä kuuluu herkkään ryhmään?
Vauvat ja pikkulapset, jotka juovat äidinmaidonkorviketta tuttipullosta. EFSAn vuonna 2008 tekemän uusimman riskinarvioinnin päätelmiin kuuluu, että vastasyntyneet lapset voivat erittää lyhyessä ajassa melko suuria määriä bisfenoli A:ta. Tämä tarkoittaa, että aine poistuu nopeasti heidän elimistöstään.

Tutkimustulokset?

Edellisen tutkimuksen johtopäätöksenä EFSA toteaa, että uutta näyttöä siitä, että nykyinen TDI-arvo olisi muutettava, ei tällä arviointikierroksella ole saatu. EFSA toteaa myös, että joissain tutkimuksissa saatiin viitteitä haitallisista vaikutuksista, mutta kyseisissä tutkimuksissa oli vakavia menetelmällisiä puutteita. Edelleen EFSA toteaa, että mikäli sellaista uutta tietoa ilmenee, joka saattaa johtaa TDI-arvon muutokseen, on se valmis jälleen uuteen arviointikierrokseen.
Euroopan komissio ja jäsenvaltiot ovat päättäneet ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti vähentää imeväisten altistumista bisfenoli A:lle, kunnes sen vaikutuksista mahdollisesti saadaan uutta tieteellistä tietoa. Komission 1.3.2011 voimaan astuneella direktiivillä 8/2011/EY on kielletty bisfenoli A:n käyttö polykarbonaattituttipullojen valmistuksessa. Markkinoille saattaminen on kielletty 1.6.2011 lähtien, mutta jo kaupoissa olevat tuotteet saa myydä loppuun. Kyseinen direktiivi on pantu kansallisesti voimaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 106/2011.
http://www.efsa.europa.eu/en/press/news/cef100930.htm
Lisätietoja:
Tuotteiden määräystenmukaisuus ja valvonta
Ylitarkastaja Pirkko Kostamo, pirkko.kostamo at-merkki.gif : 1Kb evira.fi, 050 386 8436

Mitä voit tehdä
  • Vaihda tuttipullo eri muovista, lasista tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuun pulloon. Tuttipullot, jotka sisältävät bisfenoli A:ta, on useimmiten merkitty lyhenteellä PC tai kolmion sisällä olevalla numerolla 7, joka on muita muovimateriaaleja tarkoittava kierrätyssymboli. Polypropeenista (lyhenne PP) valmistetut tuttipullot eivät sisällä bisfenoli A:ta.
  • Älä lämmitä nestettä tuttipullossa mikroaaltouunissa vaan käytä esimerkiksi juomalasia lämmitysastiana.
  • Vaihda vanhat ja naarmuiset pullot uusiin.
  • muista muovien kemikaalit ruokaa tehdessäsi ja vältä/vähennä kaikkien muovisten välineiden käyttöä tai estä turha kuumennus